Jopas jotakin, taas on aikaa ehtinnyt kulua viimeisimmästä postauksesta, syykin on aika selvä. Olin järkyttävän kipee tuossa helmi- maaliskuun vaihteessa ja sen takia lenkit jäi muutamalta viikolta kokonaan väliin. Akatemialta kotiin käveleminen oli suurten ponnistelujen takana ja pelkästään vaatteiden vaihtaminen aiheutti hengästymistä. Yhtenä iltana makoilin sohvalla, sydän löi levossa tuhatta ja sataa, ja silloin tajusin että nyt mun täytyy levätä.
Kroppa on ihmistä viisaampi ja tietää kyllä milloin lepo tulee tarpeeseen. Nyt tarve oli sekä henkiselle että fyysiselle levolle. Viime vuoden ajan olen sairastellut silloin tällöin säännöllisin väliajoin, enkä koskaan malttanut sairastella kunnolla. Tein töitä hurjalla tahdilla ja fyysistä kevyttä treeniäkin jaksamisen rajoilla. Järki ei antanut kropan levätä. Nyt mentiin niin syvälle että vihdoin tajusin sen että kroppa ja mieli menee niin kovalla ylirasitustasolla et pieni lepo on paikallaan. Lepäsin viikon tekemättä mitään! Lopulta se tuntui ihan hyvältä ja pari lisä päivää olisi tehnyt terää.
Raju sairastelu vei kunnon ihan kokonaan! Reidet huutaa halleluujaa pienistä spurteista, henki ei kulje (satunnainen tupakanpoltto ei myöskään auta tähän) ja juokseminen on yhtä tervanjuontia! Nyt ei auta muuta kuin jatkaa tasaisen tappavia peruskunnon palauttelu lenkkejä. Onnekis harjun portaat sulavat ihan näillä näppäimillä ja pääsen sinne sit nostamaan kuntoa viime kesän tasolle.
Kyllä mä vielä täältä nousen ja kesäkuussa nähdään kalkkiviioilla jouksukuteet niskassa!
