perjantai 11. marraskuuta 2011

Juoksuohjelma ja tavoiteaika

Taisimme löytää AM:n kanssa meille sopivan juoksuohjelman, jota alamme käyttämään juoksuharjoittelun pohjana. Asicsin sivuilla saa omiin taustatietoihin (sukupuoli, ikä, normilenkkien juoksuvauhti) pohjautuvan suunnitelman siitä, mikä voisi mahdollisesti olla realistinen maratonin tavoiteaika. Tämän tavoiteajan pohjalta ohjelma antaa sopivan kalenterin harjoituksille.

Ohjelma kertoi meille seuraavaa:

"Saavutat tason 04:37:39 luultavasti suuremmitta ongelmitta.
Harjoittelemalla tehokkaasti voit saavuttaa myös tason 04:27:10. "

Niinpä meillä taitaa olla nyt ainakin alustavana tavoiteaikana tasan 4:27:10 tuntia! Tässä vaiheessa maratonin suunnittelua ei varmaan tarvitsisi miettiä tavoiteaikoja vielä lainkaan - varsinkaan kun kyse on ensimmäisestä maratonistamme - mutta meille se antaa motivaatiota ja auttaa jollain tapaa konkretisoimaan tulevia harjoittelukuukausia.

Asicsin ohjelma alkaa varsinaisesti vasta joulun tienoilla. Aluksi kilometrejä olisi tarkoitus kertyä viikossa suunnilleen 25-30, mutta maaliskuusta toukokuuhun määrät kasvavat noin 35 kilometristä jopa 50 viikkokilometriin. Lenkkejä olisi tarkoitus tehdä viikossa neljä lenkkien pituuksien ja vauhtien vaihdellessa mukavasti. Kuulostaa ihan hyvältä ja realistiselta, tosin täytyy toivoa ettei talvella tule sellaisia paukkupakkasia jotka estäisivät juoksulenkit. (Onneksi olen hyvä varautumaan kaikkeen, joten menin ja tilasin taas kasan treenivaatteita talven varalle.)

Viikko on täällä jatkunut ihan mukavasti. Maanantain ja tiistain treenipäivien lisäksi kävin veljen kanssa juoksemassa taas keskiviikkona (8 km, 44 min). Nyt pari välipäivää ennen lauantain pidempää lenkkiä. Ajattelimme tyttöjen kanssa kiertää koko Jyväsjärven ympäri!

-Masu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti