tiistai 8. marraskuuta 2011

"Jos haluat juosta, juokse maili. Jos haluat oppia tuntemaan uuden elämän, juokse maraton."

Pääsin tänään lähtemään töistä hyvissä ajoin, joten päätin kurvata kotiin kirjaston kautta. Mukaan tarttui pari maratonkirjaa, joista toisen luin yllätyksekseni yhdeltä istumalta. Kirja on nimeltään 42195 - Maraton elämäntapana.

No, minun ja AM:n kohdalla ei varmaan vielä voida puhua maratonista elämäntapana, mutta mukavahan se on ajatella, että päätöksemme lähteä kesäkuussa Tukholmaan olisi myös elämäntapakysymys. Kirja ainakin kovasti vakuutteli maratonin koukuttavuutta ja kestävyystreenin myönteisiä vaikutuksia hyvän fyysisen kunnon lisäksi ainakin itsetuntoon, rohkeuteen, stressinhallintataitoihin sekä sosiaalisiin suhteisiin.

Lisäksi teoksen listaus maailman parhaista maratoneista sai ajatukset jo Tukholman ulkopuolelle. Voitaisiinko me AM:n ja muiden tyttöjen kanssa alkaa harrastamaan maratonturismia? New Yorkin ja Bostonin lisäksi oma kokemuksensa voisi olla vaikkapa Firenze tai Honolulu juosten. Sponsoreita odotellessa!

42195 sisälsi aika paljon vinkkejä myös itse treenaamiseen ja juoksuohjelmiin liittyen. Vinkit ja ideat olivat oikeastaan jo entuudestaan tuttuja. Juoksufoorumi.fi-sivustoa selailleena samat ohjelmat sekä treeni- ja ravinto-ohjeet näyttävät toistuvan joka puolella. Treenauksessa tärkeintä on monipuoliset, säännölliset ja nousujohteiset lenkit sekä riittävä lepo ja kehonhuolto, ruokavaliossa hiilihydraattien sopiva suhde proteiineihin ja hyviin rasvoihin. Ehkä tärkeintä mitä kirja kuitenkin pystyi välittämään treenauksesta ja maratonista, oli sen tuoma hyvä fiilis ja onnistumisen kokemukset. Maraton sopii kaikille itsensä ylittäjä -luonteisille!

Kirjan lopussa olevat juoksuohjelmat 6, 5, 4, 3½ ja 3 tunnin tavoiteajoille olivat selkeät ja helposti ymmärrettävät. Kaikki ohjelmat ovat rakennettu viimeiselle kolmelle kuukaudelle ennen juoksutapahtumaa, jota ennen tulee toki huolehtia juoksukunto sekä tukilihakset suhteellisen hyväksi. Eniten silmääni miellytti neljän tunnin harjoitusohjelma, vaikken missään tapauksessa usko pystyväni juoksemaan maratonia neljään tuntiin! Viiden tunnin ohjelman suuntaa antavat kilometrivauhdit näyttivät kuitenkin todella hitailta ja helpoilta. Ehkä voisimme siis päätyä muokkaamaan näistä ohjelmista meille 4,5 tunnin tavoiteohjelman.

Siispä heitän pallon AM:lle ja muille juoksukavereille, lukekaahan tämä teos ja valitkaa meille juoksuohjelma ja tavoite ensi kesälle! ;)

Muutoin täällä on viikko lähtenyt mukavasti käyntiin. Eilen käytiin veljen kanssa juoksemassa 7,4 kilometrin lenkki (42 min) ja tänään kävin työpaikan salilla treenailemassa maratonmuskeleita. Hyvä fiilis!

-Masu

3 kommenttia:

  1. Hihii, olin teidän virallinen eka lukija!! :) Hitto jos toi sun/teidän innostus tarttuis muhun edes pisaran verran!! ;) Masu tunnistatko kuka oon? :)

    VastaaPoista
  2. Heti kun lainauskielto kirjastossa päättyy niin käyn hakemassa opuksen luettavaksi!

    VastaaPoista
  3. No kyllähän minä sinut tunnistan! Ja sullapa vasta ihanan tunnelmallinen blogi onkin :)
    Toivottavasti säkin löydät innostusta, tää on nimittäin todella hauskaa!

    AM, millonhan me päästäis eroon noista lainauskielloista? Nyt mulla on sentään yksi kirjasto, josta pystyn lainaamaan. Mutta hae ihmeessä tuo kirja, se on ihan hyvä tsemppikirja!

    VastaaPoista